22.10.16

Eilen kysyttyä: Piste vai kaksoispiste kellonajoissa?

Tuntien ja minuuttien välissä käytetään suomessa pistettä, ei kaksoispistettä. Turhia etunollia ei kellonaikoihin eikä päivämääriin merkitä. Kellonaikojen välissä pitäisi suosituksen mukaan olla pitkä viiva, jonka yhteydessä ei käytetä välilyöntejä. Jos pitkää viivaa ei kuitenkaan ole saatavilla, käytetään lyhyttä viivaa, jonka molemmin puolin tulee välilyönnit. – Kysymys esitettiin koulutustilassa, jonka ovella oli tämä lappu.

7 kommenttia:

Mikko Silvonen kirjoitti...

Kaksoispistettä vastaan on ollut hankala taistella, koska sitä on käytetty Windowsin suomenkielisissä asetuksissa. Syynä oli ainakin ennen muinoin Excel, joka olisi alkanut sekoilla saman merkin käyttämisestä päiväyksissä ja kellonajoissa.

Riitta kirjoitti...

Totta. Suomalaisia suosituksia on vaikea muistaa, kun eri yhteyksissä on koko ajan käytössä myös kaksoispisteellisiä kellonaikoja. Myös suositukset vaihtelevat maittain, esimerkiksi ruotsissa käytetään kaksoispistettä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos on perätysten päivämäärä ja kellonaika, näyttää kivemmalta, kun kellonajassa on kaksoispiste. Ensi silmäyksellä erottaa, kumpi on kumpi. Esim. 7.11. 08:20.

Riitta kirjoitti...

Yleensähän noita ei kirjoiteta peräkkäin, vaan siinä on joko lyhenne klo tai jotain muuta. Suosituksen mukaan ei ylipäätään pitäisi kirjoittaa suoraan peräkkäin erilaisia numeroilmauksia. Tietty pointti tuossa havainnollisuudessa kuitenkin minustakin on.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs jos kielitoimisto vaikka muuttaisi kantaansa tämän tavan osalta? Kun on monia muitakin vanhoja perinteitä murrettu ja muutettu niin miksei tätä?

Anonyymi kirjoitti...

Entisessä työpaikassa jouduimme kirjoittamaan paljon päivämääriä ja kellonaikoja sekä tietokoneella että käsin. Aloin itse, kuten moni muukin, käyttää kaksoispistettä, koska se oli huomattavasti selkeämpi. Nykyään käytän taas pääasiassa pistettä. Tietääkseni kielitoimistokin on hyväksynyt kaksoispisteen iät ja ajat, vaikka suosittaakin tavallista pistettä.

Anonyymi kirjoitti...

Jostain syystä Suomeen alettiin soveltaa tunti.minuutti tapaa vanhan tunti:minuutti esitystavan asemesta. Toteutui mm. ainakin TV:n yle-kanavilla, Helsingin sanomissa ja joissakin muissa medioissa. Olin yllättynyt, että samoihin aikoihin (2016) eräänä aamuna android-puhelimessani oli kaksoispiste muuttunut pisteeksi. Monin paikoin on vanha, selvempi käytäntö kuitenkin säilynyt. Ihmettelen, miksi vanha, toimiva, maailmanlaajuinen systeemi on pitänyt sotkea Suomessa? Kenen idea, ja mikä on ollut pakansekoittamisen tavoitteena? Keksijän palkankorotus, esimiehen arvostus tms? Olen sitä mieltä, että tällaista näpertelyä tärkeämpiä töitä tässä maassa riittää yllinkyllin.